Remissiosta akuuttiin tulehdukseen

Mun reuma on ollut remissiossa (tulehduksettomassa tasapainoisessa tilassa) noin 4 vuotta siitä kun aloitettiin Humira (biologinen reumalääke). Olo on ollut niinä aikoina huikea, ei oo tarvinnut pelätä oikeastaan mitään. Yli 200kg mennyt jalkaprässissä, 4x viikossa kovaa treeniä ja lisäksi päälle välidieettiä ja kokopäivä töitä, eikä mitään ongelmia.

Nyt jostain syystä viimeisen 2 viikon aikana reuma on aktivoitunut, se alkoi oikeastaan epämääräisestä lämpöilystä ja lopuksi mun vasen polvi (joka on oikean käden PIP nivelen kanssa ainoat jotka oireilee) alkoi turvota. Viikon sitä tossa kattelin mihin suuntaan turvotus on menossa, polvi on välillä treenistä ärtynyt mutta vapaapäivät on aina korjannut tilanteen, mutta ei tällä kertaa. Tunnistin jo oireet, että kohta täytyy lääkäriin ja polvi pitää punktoida (neulalla imeä neste polvesta). Lisäksi lämpö nousi 37.3 C sunnuntaina ja kurkku tuli kipeäksi, joten maanantaina soitin terveydenhuoltoon.

Ensin soitin luonnollisesti keskussairaalaan reumahoitajalle, joka totesi, että koronan takia sairaalaan ei oteta ketään infektiopotilasta, soita terveyskeskukseen. No sen tietää miten julkinen puoli toimii, joten ehdotin saanko mennä ennemmin työterveyteen kun sellainen mulla on (eli yksityinen palveluntarjoaja), reumahoitajakin sanoi että varmasti sitä kautta saan nopeammin hoitoa.

Soitin työterveyteen, ensin puhuin hoitajan kanssa joka sitten varasi ajan lääkärille. Mehiläisessä oli erittäin hyvin koronajärjestelyt päällä, kukaan ei mennyt hoitajan ohi joka esitti kysymykset koronaan liittyen ja jos oli asiaa infektiopolille tarjosi kumihanskat käteen, muille käsidesiä. Mulla oli tietenkin itsellä FFP2 maski jo valmiina, hoitajilla ja lääkäreillä täysvarustukset. Hoitaja haastatteli ensin, sitten pääsin lääkärille. Räkäklinikalla kuten he kutsuivat ei ollut punktiotarpeita, mutta ne hoidettiin nopeasti paikalle. Keuhkot kuulosti ok, mutta kun pyysin, pääsin nuhan ja kurkkukivun ja lämmön takia myös Covid19 nenänielutestiin.

Se nenätikku joka työnnetään melkein aivoihin asti 😀 tuntuu sata kertaa kamalammalta kuin polveen neula. Siis se oli ihan hirveää! Ja juuri kun ajattelin, että nyt se on ohi, niin se sama tikku laitetaan myös toiseen sieraimeen ja uudestaan. Inisin kuin pieni sika kun sattui niin paljon ja hoitaja lohdutti, että kohta se on ohi.

Avopuoliso tuli hakemaan autolla ja toi varastosta mun kyynärsauvat (omistan), koska kortisoni polven kanssa ei saa kävellä vaan kylmä koho 2vrk pistoksen jälkeen. Ihmetteli kovasti mikä mulla on kun vieläkin irvistelin ja vedet valui silmistä nenätikun jäljiltä.

Sain tänään aamulla Mehiläinen äppiin tuloksen, Covid-19 negatiivinen. Huh. Sellanen avautuminen tällä kertaa!

Johanna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s